Get in touch

555-555-5555

mymail@mailservice.com

Violetti logo ravintolalle nimeltä luksun grilli

Tervetuloa Luksulle!

Meiltä saat perinteistä grilliruokaa isoon ja pieneen nälkään, tuoretta pullaa ja kuumaa kahvia sekä tilauksesta makeita ja suolaisia leivonnaisia.

Lähes kaikki ruoka-annokset saatavana pyydettäessä myös gluteenittomana.

NETTITILAUS SOITA JA TILAA VALMIIKSI

Perinteinen grilliravintola Inkeroisissa

LUKSUN GRILLI

Historian havinaa


Kaikilla meillä on unelmia, minullakin.

Luksun Grilli on minun unelmani, joka toteutui.

Inkeroisissa on ollut nakkikioski jo 1970-luvulta alkaen ja melkeinpä samalla paikallakin kuin missä nykyinen grilliravintola sijaitsee. Alussa oli pieni valkoinen kioski, joka sittemmin laajentui vihreäksi lasikuitukopiksi. Ainakin makkaraa ja itsetehtyjä lihapiirakoita oli kioskissa tarjolla. Nykyisessä paikassaan grilli on ollut vuodesta 1986 asti. Nakkikioskia pitivät Lukanderit, joten puhuttiin Lukanderin grillistä, eli Luksusta.

Lukanderien jälkeen grilli on toiminut eri yrittäjien vetämänä, sekä myös eri nimillä.

Minä aloitin tässä yrittäjänä lokakuussa 2021 ja päätin nimetä grillin Luksun Grilliksi,

koska sellainen se on puhekielessä aina ollut.

Olen aiemmin työskennellyt kyseisellä grillillä, joten oli helppo tarttua tilaisuuteen, kun paikka oli vailla uutta yrittäjää.

Ja olihan se vähän niin kuin olisin kotiin tullut, kun pääsin taas tänne tuttuun paikkaan.

Meillä on Luksulla hyvä mieninki!

Hyvää ruokaa, isot annokset ja iloisen hersyvä henkilökunta.

Tervetuloa syömään, kahville tai vaikka vaan meitä moikkaamaan!

Grillitär Annukka

Nainen violetissa takissa pitelee käsissään makkaraperunoita.

Grillitär suosittelee


Tuunaa annoksesi!

TÄSTÄ RUOKALISTAAN

Äijäpannu


Ranskalaiset, 5 nakkia,

5 pekonisiivua ja

paistettu muna.

14,50€

Pahis


Pienet ranskalaiset, 6 kpl kanan

paneroituja fileitä, 6kpl sipulirenkaita

ja paholaisenhilloa.

Mausteeksi suosittelemme paprikamajoneesia, mangorajamajoneesia

ja tuoresalaattia.


14,50€

Kolmen juuston perunat


Mihin tahansa annokseen voit valita juustoraasteen, fetajuuston ja aurajuuston 4,80€ lisähintaan.

Gigajenkki


3 kpl 120g naudantäyslihapihviä,

2 juustosiivua ja

3 palaa sämpylää.

11,20€

Share by: